Merkittävä arkeologinen löytö Lappajärvellä – tuhat vuotta vanha lintukoru

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lappajärvellä on tehty merkittävä arkeologinen löytö. Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevasta kunnasta on löydetty lintua esittävä koru, joka on peräisin ristiretkien ajalta. Se on luovutettu Seinäjoen museoiden haltuun.

Esine löydettiin varsinaisesti jo 1960-luvulla lehmilaitumelta Pentinniemestä. Se kuitenkin pysyi vuosikymmenten ajan löytäjänsä hallussa ja luovutettiin aluemuseolle vasta tammikuussa 2023. Se liitetään osaksi kansallista arkeologista esinekokoelmaa.

Lappajärven linturiipus esittää siipensä laskostanutta koppeloa. Se on muiden myöhäisrautakautisten linturiipusten tavoin ollut todennäköisesti osa naisen korustoa. Riipus valmistettiin aikavälillä 1 000 – 1 200 jaa.

Arkeologi Janne Rantasen mukaan esine on tieteellisestikin merkittävä. Etelä-Pohjanmaan Järviseudun arkeologinen löytöaineisto on juuri myöhäisrautakauden osalta erityisen niukkaa. Sekä linturiipus että muutama vuosi sitten Alajärveltä löytynyt ristiretkiaikainen, karjalaistyylinen emännänpuukon kahva osoittavat alueella olleen kiinteää asutusta.