Hätäkeskukseen ilmoitettiin Sulkavan koululla liikkuneesta asemiehestä – ilmoitus oli väärä

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Hätäkeskukseen tehtiin tänä aamuna kymmenen aikaan ilmoitus Sulkavan yhteiskoululla liikkuneesta asemiehestä. Poliisi oli välittömästi yhteydessä koulun henkilökuntaan ja lähti paikalle.

– Koulusta kerrottiin, että henkilöstöllä ei ollut havaintoa tai tietoa mistään turvallisuusuhasta tai turvallisuuspoikkeamasta. Poliisi oli myös ajomatkan aikana yhteydessä koululle, josta edelleen kerrottiin, ettei heillä ole havaintoja uhkatilanteesta, Etelä-Savosta kerrotaan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Poliisi tarkasti yhteiskoulun tilat ja hätäpuhelu osoittautui vääräksi ilmoitukseksi. Tilanne Sulkavan yhteiskoululla on rauhallinen ja koulutyö jatkuu normaalisti. 

– Poliisi selvittää hätäpuhelun alkuperää ja muistuttaa, ettei vakavalla asialla saa leikkiä. Perättömästä ilmoituksesta voi seurata sakkorangaistus ja perättömän ilmoituksen tekijä voi joutua lisäksi korvaamaan tilanteesta viranomaisille aiheutuneita kuluja. 

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.

.