Vangittu dominatrix sai lähetyksen lakimieheltään – paketissa fentanyylillä päällystettyä pilveä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Venäläissyntyistä seksityöntekijä Viktoria Nasyrovaa edustanut asianajaja Christopher Hoyt on pidätetty. Miehen epäillään salakuljettaneen fentanyylillä päällystettyä kannabista vankilaan. Hoyt vieraili asiakkaansa Nasyrovan luona Kew Gardensin vankeinhoitolaitoksessa, kun hänet pidätettiin.

Häneltä löytyi kaksi pussia epäiltyjä huumeita. Pussien sisällön todettiin myöhemmin olleen fentanyylillä päällystettyä marihuanaa. The New York Postin mukaan Hoytilla oli tapana toimittaa vaatteita Nasyrovalle ennen oikeudenkäyntiä. Mies oli edustanut dominatrixiä koko ajan.

Huumeet löydettiin kenkäparista. Hoytia syytetään salakuljetuksesta ja huumausaineen hallussapidosta. Nasyrova todettiin viime kuussa syylliseksi murhayritykseen, pahoinpitelyyn ja muihin syytteisiin. Hän yritti tappaa ystävänsä Olga Tsvykin juustokakkuviipaleella Forest Hillsin kodissaan vuonna 2016. Naista uhkaa jopa 25 vuoden vankeustuomio.

Olga Tsvykin uskoo, että Viktoria Nasyrova yritti myrkyttää hänet ja anastaa sen jälkeen hänen henkilöllisyytensä. Naiset olivat todella samannäköisiä. Nasyrovaa syytetään myös murhasta Venäjällä. Nasyrova väitti paenneen Venäjältä Yhdysvaltoihin vuonna 2014 sen jälkeen, kun häntä syytettiin Alla Alekseenkon murhasta. Interpol on antanut hänestä pidätysmääräyksen.