Khloe Kardashian valitsi vaatemerkilleen uudet mallit – vaali monimuotoisuutta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Khloe Kardashian on Kardashianien kuuluisista sisaruksista kolmanneksi vanhin. Reality- ja seurapiiritähti perusti vuonna 2016 yhdessä Emma Greden kanssa oman farkkuihin erikoistuneen Good American -vaatemerkin, jonka tuotteita tähti usein mainostaakin upeiden asukuvien avulla omissa sosiaalisen median kanavissaan.

Khloe Kardashian julkaisi nyt hänen Instagram-kanavallaan ilahduttavan videon, jossa nähdään miten nainen valitsee yhdessä bisnesskumppaniensa ja neuvonantajiensa kanssa Good American -vaatemerkille uudet mallit. Mallit tulevat toimimaan tänä vuonna vaatemerkin brändilähettiläinä ja heitä tullaan näkemään myös uusissa mainoskuvissa.

Videolla nähdään miten Kardashian pääsee kertomaan valituille malleille, että he ovat saaneet kyseisen työn. Mallit herkistyvät kyyneliin saakka kuullessaan, että he ovat tulleet valituiksi. Valinnoissa juhlittiin tänä vuonna monimuotoisuutta ja naiset edustavat useampaa eri kulttuuria, ihonväriä ja vartalomallia.