Matkustaja salakuljetti jättikokoisia kotiloita – oli tarkoitettu syötäväksi

Matkailu · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltain tulli- ja rajavartiolaitos löysi kuusi elävää jättikokoista akaattikotiloa matkustajan matkalaukusta Detroitin lentokentällä. Suuret nilviäiset oli tarkoitettu syötäväksi. Matkustaja saapui Yhdysvaltoihin Ghanasta.

Akaattikotilot voivat aiheuttaa terveysriskejä ihmisille ja ympäristölle. Afrikkalaiset jättiläisetanat voivat kantaa loismatoa, mikä aiheuttaa ihmisillä aivokalvontulehdusta. Kotilot voivat syödä lukuisia kasveja ja jopa rakennusten seiniä, ja tämä voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja ympäristölle ja ekosysteemille.

Akaattikotiloita pidetään tuholaisina Yhdysvalloissa. Ne ovat siellä kiellettyjä tulli- ja rajavartiolaitoksen mukaan. Niitä pidetään muun muassa lemmikkeinä monessa muussa maassa niiden valtavan kokonsa vuoksi.