Super Mario Bros -elokuvasta valtava menestys – rikkoi ennätyksiä lippuluukulla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nintendon kuuluisaan pelisarjaan perustuva Super Mario Bros. Movie -elokuva sai ensi-iltansa huhtikuun alussa. Ristiriitaisista arvioista huolimatta elokuva on räjäyttänyt pankin lippuluukulla. Se rikkoi jo pian ilmestymisensä jälkeen ennätyksiä.

Super Mario Bros. Movie tuotti ensi-iltaviikonloppuna maailmanlaajuisesti 377 miljoonaa dollaria eli noin 346 miljoonaa euroa. Se rikkoi samalla kertaa videopeleihin perustuvien elokuvien ensi-iltaviikonlopun ennätyksen ja animaatioelokuvien ensi-iltaviikonlopun ennätyksen. Elokuva tuotti ensi-iltaviikonloppunaan jopa enemmän rahaa kuin Dineyn huippusuosittu Frozen 2.

Aaron Howartin ja Michael Jelenicin ohjaaman Super Mario Bros -elokuvan englanninkielisen version ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Chris Pratt, Anya Taylor-Joy, Jack Black ja Seth Rogen. Suomalaisen version tähtinä kuullaan muun muassa Riku Niemistä, Emma Louhivuorta ja Veeti Kalliota.