Viimeinkin! Katy Perry suunnittelee uutta levyä – haluaa ison kiertueen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Katy Perry yllätti konserttiyleisönsä viikonloppuna kutsumalla Kim Kardashianin North-tyttären lavalle hänen kanssaan. Nyt 38-vuotias Idols-tuomari on kertonut, että hän on tällä hetkellä luomassa uutta musiikkia ja keskittyy seuraavan albuminsa työstämiseen.

Katy Perry on kihloissa Orlando Bloomin kanssa ja heillä on myös yksi yhteinen lapsi, kaksivuotias Daisy Dove Bloom. Nainen on kertonut heidän perhearkensa olevan hektistä, mutta tähti yrittää silti löytää aikaa ja rauhaa uuden musiikin luomiselle.

Katy Perry suunnittelee tällä hetkellä seuraavaa albumiaan ja uutta isoa kiertuetta. Nainen on viime aikoina konsertoinut vain Las Vegasissa, mutta häntä harmittaa kuitenkin se, että niin monelta halukkaalta jäi hänen shownsa näkemättä. Siitä syystä tähti onkin kertonut Daily Mail -sivuston mukaan haluavansa palavasti matkustaa eri puolille maailmaa faniensa luo.