Keväinen sää hellii vielä hetken – sitten lämpötilat romahtavat vappuviikolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lämpimän keväisistä säistä kannattaa nyt nauttia, sillä pian odotettavissa on täyskäännös. Viikonlopun aikana sää viilenee, minkä seurauksena lämpötiloissa voi olla Forecan mukaan jopa 10 asteen pudotus viikon korkeimmista lukemista.

Sää on keväistä vielä viikonloppua kohti mennessä. Esimerkiksi torstaina lämpötila kohoaa suuressa osassa maata 10 asteen yläpuolella, etelässä paikoin jopa 16-17 asteeseen. Perjantaina lämpötila voi nousta paikoin 19 asteen vaiheille.

Lauantaina Lapin yli voi liikkua melko voimakas matalapaine lumi-, räntä ja vesisateineen, ja samalla pohjoistuuli on yltymässä voimakkaaksi. Etelään on puolestaan saapumassa viikonvaihteen tienoilla matalapaine. Se voi tuoda etelä- ja keskiosaan lumi- tai räntäsadetta ja etelään vettä.

– Lauantaina etelässä voi vielä olla 10 ja 15 asteen välillä olevia lämpötiloja, mutta Lapissa on jo paikoin päivälläkin pakkasta. Sunnuntaina mahdollisten sateiden ja pilvisen sään myötä lämpötila jäänee etelässäkin 5 asteen vaiheille. Ensi viikon alkupuolella onkin sitten tämän hetken ennusteen mukaan epävakaisempaa ja viileämpää säätä odotettavissa suurimmassa osassa maata, meteorologi Joonas Koskela kertoo Forecan ennusteessa.