Ruisrock kasvatti mittavaa tähtikaartiaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elektronisen tanssimusiikin tähti Alesso tuo lavashownsa Ruisrock-perjantaihin. Pitkän uran tehnyt artisti soittaa progressiivista housea, jonka halki kulkevat täydellisiksi hiotut melodiat ja vahvat rave-elementit. Miljardit toistokerrat, räjähtävän suosion saavuttaneet singlet Katy Perryn ja Zara Larssonin kaltaisten supertähtien kanssa sekä vuosikymmenen ura kansainvälisine kiertueineen kertovat omaa tarinaansa DJ-huipusta.

Ruisrockin kotimainen ohjelma laajenee erityisesti rapin puolella. Festivaalilauantaina nähdään vastikään uutta musiikkia julkaissut Isaac Sene, joka singahti kansansuosioon viime vuoden UMK:n myötä. Artistin kanssa esiintyy tuore nousija ADI. Lavoille nousee myös yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnettu Yeboyah, joka on tehnyt paluun musiikkikentälle. Lisäksi ohjelma kasvaa muun muassa Tippa T -sinkustaan tunnetulla Turistilla ja Slanilla, joka on yksi kiinnostavimmista tulokkaista genressään.

Rap-ohjelman lisäksi myös R&B-ohjelma kasvaa laulaja-lauluntekijä Pihlajalla. Vaihtoehtopopia festivaalille tuo Knife Girl, joka on vastikään noussut musiikkipiirien kiinnostuksen kohteesta suuren yleisön huulille. Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.

Perjantai

Alesso (SE), Lil Yachty (US), Zara Larsson (SE), The 1975 (UK), Denzel Curry (US), ibe, JVG, Samu Haber, Arppa, Cledos, Etta, Gasellit, jambo, Käärijä, Karri Koira, Knife Girl, Lauri Haav, Maija Vilkkumaa, Malla, Ramses II, Yona, Younghearted

Lauantai

Skrillex (US), Antti Tuisku, PinkPantheress (UK), Yung Lean (SE), Gettomasa, Haloo Helsinki!, Alma, Anna Puu, Benjamin, Eevil Stöö & Stepa, Ege Zulu, Isaac Sene x ADI, Isac Elliot, Jami Faltin, Kissa, Kuumaa, Linda Fredriksson Juniper, Mouhous, Olavi Uusivirta, pehmoaino, Pihlaja, Slani, SOFA, Sexmane, VIIVI, Yeboyah

Sunnuntai

Lil Nas X (US), Machine Gun Kelly (US), Yeat (US), Emotional Oranges (US), slowthai (UK), Apulanta, Vesala, ABREU, Aliisa Syrjä, BEHM, BESS, Costi, Elsi Sloan, Erika Vikman, Huora, Maustetytöt, Paperi T, Ruusut, Stoned Statues, Turisti, Yrjänä