Charli D’Amelio ihastutti uudessa tyylissään – esitteli myös kipeän festarivammansa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Charli D’Amelio on tunnettu nuori nainen ympäri maailmaa. 18-vuotiaalla tanssijatähdellä on jo noin 150 miljoonaa seuraajaa hänen TikTok-kanavallaan, jossa hän lähinnä tanssii ja laulaa kappaleiden mukana. Tähteys on myös tuonut mukanaan ulkonäköpaineet, joista D’Amelio on aiemmin avautunut.

Charli D’Amelio nautti viikonlopustaan monien ulkomaisten julkkisten suosimilla festivaaleilla Coachellassa. Nainen esitteli hänen Instagram-kanavallaan uuden blondin hiustyylin, joka sai monet ihmettelemään sitä oliko tähti todella leikannut ja värjännyt hiuksensa. Mitä luultavimmin kyseessä oli kuitenkin peruukki.

Charli D’Amelio esitteli kuvakollaasissaan myös tapaturmansa, joka hänelle oli festareilla sattunut. Yhdessä kuvassa naisen polven iho on auki melko laajalta alueelta ja vuotaa verta. Toisessa sometähti nähdäänkin jo rauhallisesti istuskelemassa ja nauttimassa ruoastaan polvi sidetaitoksella hoidettuna.