Tästä tunnistat aidon suomalaisen saunan – tunnusmerkit listattiin

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Saunamestari Kilta ry:n mukaan käsitys aidosta suomalaisesta saunasta on hämärtynyt – jopa meillä Suomessa. Nyt suomalaisen saunan tunnusmerkit on koottu yhteen, jotta saunaperinne ei muutu liikaa matkan varrella. Sauna voi muuttua esimerkiksi muoti-ilmiöistä, jotka eivät kuulu suomalaiseen saunakulttuuriin. Perinteissä kunnioitetaan yli tuhatvuotista suomalaista saunaperinnettä.

– Suomalainen sauna on kylpymuoto, jossa kuumassa, 70–100°C huonetilassa, kiukaan kuumennetuille kiville vettä luomalla tai kaatamalla saadaan aikaan veden höyrystyminen. Saunojien iholle kulkeutuva ja tiivistyvä vesihöyry aiheuttaa tuntemuksen kosteasta ja kuumasta aallosta, löylystä. Löyly lisää hetkellisesti saunatilan kosteutta ja kuumuuden tunnetta, Saunamestari Kilta ohjeistaa.

Ennen saunomista on suositeltavaa peseytyä, mikä edesauttaa saunatilan puhtaanapitoa ja tekee saunomisesta kaikille miellyttävämmän kokemuksen. Löylyjen välissä vilvoitellaan saunatilan ulkopuolella. Löylyttelyn ja vilvoittelun vuorottelua jatketaan joitakin kertoja, kukin saunoja halunsa mukaan. Lopuksi peseydytään, levähdetään hetki ja pukeudutaan.

– Löylyttelyn yhteydessä koivunoksista punotun vihdan tai vastan käyttö syventää saunomisen tunnelmaa ja nautintoa, puhdistaa ihoa sekä tehostaa lämmön vaikutusta kehoon.

Suomalaisen saunan tunnusmerkkejä:



– Seinät ja katto ovat yleensä puuta tai puuverhoiltuja.



– Saunassa on yleensä ikkuna.



– Saunan koko huomioitava suhteessa laudepaikkojen tarpeeseen.



– Hule- ja pesuvedet johdetaan saunatilasta ulos.

Lämpö ja kosteus



– Löylyhuoneen lämpö saunottaessa on noin 70–100 °C mitattuna saunojan pään korkeudelta.



– Saunottaessa ilmankosteutta ja kuumuuden tunnetta voidaan nostaa löylyä luomalla tai vettä kaatamalla

Kiuas



– Metallirakenteinen, muurattu tai ladottu.



– Kiukaan kivet lämmitetään yleensä sähköllä tai polttopuulla.



– Kiukaan teho on saunan tilavuuden ja sisämateriaalien mukaan oikein valittu.



– Puulämmitteisessä kiukaassa käytetään kuivaa polttopuuta.

Lauteet



– Korkeus: ylälauteen etäisyys katosta 1,1 metriä (savusaunoissa 1,2 m) ja jalkalaude kiukaan kivipinnan yläpuolella.



– Laudepinnat ovat puuta.

Ilmanvaihto



– Huolehditaan riittävästä ilmanvaihdosta.



– Puulämmitteiselle kiukaalle on riittävä korvausilman saanti.



– Suositellaan säädettäviä venttiilejä (energiaystävällisyys).

Puhtaus ja löylyvesi



– Saunan puhtaus on edellytys miellyttävälle kylpykokemukselle.



– Käytetään puhdasta, lämmintä vettä.