Suomiräppäri Sana yläosattomissa somessa – posti-it -sensuuria tarvittiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomiräppäri Sana on oman musiikkinsa lisäksi kunnostautunut viime aikoina ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa, jossa hänen suosionsa on ollut kasvussa. Musiikkinsa lisäksi Sana on saanut syystäkin huomiota myös näyttävällä vartalollaan.

Äskettäin Sana poseerasi lasi-iglussa ja mainosti tulevaa kappalettaan. Nyt biisi on jo julkaistu ja räppäri muistuttaa siitä sosiaalisen median seuraajiaan poseeraamalla yläosattomissa somekuvassaan. Hän on sensuroinut rintansa erivärisillä post-it -lapuilla, joihin on kirjoittanut tietenkin uuden kappaleensa nimen.

– Kreisii, perjantaina uutta musaa! En malttaisi enää oottaa, maltatko sä? Mun elämä muuttui täysin, kun opin rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Uskalsin hypätä vaikka pelotti ja ymmärsin ansaitsevani aidon onnen. Toivon, että tän mun tulevan biisin tahdissa muutkin julistaa omaa upeuttaan, Sana kirjoitti aiemmin.