Ilvesten määrä kasvanut Suomessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen ilveskanta on kasvanut. Asiasta tiedottaneen Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan Suomessa elää arviolta 2 390-2 575 yli vuoden ikäistä ilvestä. Vielä viime vuonna arvio oli noin 2 150-2 405 yksilöä.

Ilvesten määrä on kasvanut selkeimmin Pohjanmaan rannikkoseuduilla, Kainuussa, Keski-Suomessa, Pohjois-Hämeessä ja poronhoitoalueen ulkopuolisessa Lapissa. Ilvesten määrä on vähentynyt Suomen riistakeskuksen alueista ainoastaan Etelä-Hämeessä. Luken mukaan kannankasvu johtuu maltillisesta metsästysverotuksesta.

Kanta-arvio perustuu ilveksen biologiaan liittyvään tutkimustietoon ja petoyhdyshenkilöiden ilvespennuista tekemiin havaintoihin syykuusta helmikuun loppuun. Arviossa ei ole mukana Ahvenanmaan pentuehavaintoja. Siinä ei ole myöskään arviota touko-kesäkuussa syntyneistä pentueista arviointiin liittyvien epävarmuuksien vuoksi.