Heidi Klum alusvaatekampanjassa tyttärensä kanssa – someraivo repesi yllättäen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Saksalainen supermalli Heidi Klum on viime aikoina esiintynyt enemmän televisiossa juontajana ja tuomarina mallin töiden sijaan. Nyt tähti on kuitenkin toiminut mallina italialaisen Intimissimi-alusvaateyrityksen uudessa kampanjassa yhdessä Leni-tyttärensä kanssa. Kerroimme kampanjasta jo aiemmin.

Heidi Klum julkaisi kampanjan mainoskuvia omalla Instagram-kanavallaan ja kertoi innoissaan yhteistyöstään Intimissimin kanssa. Hän poseeraa näyttävässä kuvassa laventelin värisissä alusvaatteissa. Heidi Klumin vieressä valkoisissa pitsialusvaatteissa poseeraa hänen oma tyttärensä, 18-vuotias Leni Klum. Nyt kampanja on saanut yllättävän käänteen.

Mainoskampanja on saanut sosiaalisessa mediassa melko negatiivisen vastaanoton. Moni on ihmetellyt sitä, että äiti ja tytär poseeraavat yhdessä hyvin sensuelleissa kuvissa ja pitävät toisiaan käsistään kiinni. Monien mielestä kuvat ovat olleet epäsopivia ja Daily Mail -sivuston mukaan useampi kommentoija piti kampanjan mainoskuvia outoina.