Stara Heidi Klum

Viihdeuutiset

Hämmentävä näky punaisella matolla – Heidi Klum saapui viiden kaksoisolennon kanssa

Huippumalli ja televisiojuontaja Heidi Klum pukeutuu joka vuosi Halloween-juhliin niin näyttäviin ja erikoisiin asuihin, että hänen asunsa paljastumista odotetaan aina todella innoissaan. Tällä kerralla Klum pukeutui lähinnä omaksi itsekseen, mutta asun juju olikin tällä kertaa hänen seuralaisissaan.

43-vuotias Heidi Klum on järjestänyt New Yorkissa Daily Mail -lehden mukaan jo 17 vuoden ajan vuosittaisia Halloween-juhlia. Hän itse juhlien emäntänä säväytti tänä vuonna punaisella matolla näyttämällä miten hän oli panostanut asuunsa tänä vuonna. Heidi Klum saapui juhliinsa viiden kaksoisolentonsa kanssa.

Heidi Klum oli puettanut viisi pitkää naista hänen kanssaan samalla tavalla, minkä lisäksi heidän meikkinsä ja hiuksensa olivat täysin samanlaiset kuin Klumilla. Naisten kasvoista oli myös muovattu prosteettien avulla mahdollisimman samankaltaiset Heidi Klumin kanssa.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Viihdeuutiset

Huippumalli-Heidin uusi rakas todellinen puumamagneetti

Saksalainen huippumalli Heidi Klum ja kuuluisan ohjaajan Julian Schnabelin poika Vito näyttävät todella rakastuneilta. Pari nähtiin hiljattain kuhertelemassa Italian Sardiniassa, jossa Klum ja Schnabel eivät pystyneet pitämään näppejään irti toisistaan.

42-vuotiaalle huippumallille 29-vuotias poikaystävä Schnabel on yllättävän nuori, mutta Schnabelin naismaku on aina ollut reilusti vanhempiin naisiin päin. New York Post -lehden mukaan mies on jo opiskeluajoistaan asti seurustellut aina yli kymmenen vuotta vanhempien naisten kanssa.

Schnabelin perhetuttu Nemo Librizzi kommentoi miehen olleen nuoresta pojasta asti vanhempien naisten suosiossa, koska hän on aina ollut hyvä keskustelemaan ja osannut käyttäytyä herrasmiesmäisesti. Tämä saattaa selittää sen, miksi Schnabelin entisten tyttöystävien joukkoon lukeutuu niin moni tunnettu kaunotar. Mies seurusteli 21-vuotiaana Elle Macphersonin kanssa, 23-vuotiaana hän tapaili Liv Tyleria ja ilmeisesti myös Demi Moore on taannoin ollut hänen tyttöystävänsä.

Heidi Klum ja Vito Schnabel ovat yhdessä kuitenkin jo toista vuotta, joten ilmeisesti heidän suhteensa toimii sillä pari näyttää edelleen todella rakastuneelta. Klum julkaisi juuri Instagram-tilillään myös hellyttävän syntymäpäivätoivotuksen miehelleen kuvan muodossa. Kuvatekstissä oli Schnabelille myös romanttinen viesti: ”I love you my V. Happy Birthday”.

I love you my V HAPPY BIRTHDAY Y

Kuva, jonka Heidi Klum (@heidiklum) julkaisi