Sukeltaja osoitti merikilpikonnaa valolla – osoittautui nopeasti virheeksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kilpikonnia pidetään yleensä leppoisina eläiminä, mutta nekin osaavat toisinaan yllättää äkkipikaisuudellaan. Nyt YouTube-videolla nähdään sukeltajan säikäyttänyt tilanne, jossa merikilpikonna päättääkin yllättäen uida sukeltajan kameraa kohti ja hyökätä.

Kaliforniassa San Clemente Islandin vesistöissä iltasukelluksella ollut henkilö näki merikilpikonnan, jota hän alkoi seuraamaan. Sukeltaja kuvasi rauhallisesti eteen päin uivaa merikilpikonnaa ja osoitti sitä kameransa valolla saadakseen eläimestä parempaa kuvaa.

Valolla osoittelu oli kuitenkin virhe, jonka sukeltaja sai nopeasti huomata. Kirkas valo sai merikilpikonnan ärsyyntymään, jolloin se kääntyi nopeasti ja hyökkäsi kohti henkilön pitelemään valoa ja kameraa. Kuvaajan mukaan tämä tilanne toimi hyvänä muistutuksena hänelle itselleenkin, että valon käyttämisen kanssa tulisi olla huomaavaisempi yöaikaan sukeltaessa.