Vantaa juhlistaa Käärijää upealla tavalla – ikuistaa tähden muraaliin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Käärijä eli vantaalainen Jere Pöyhönen sijoittui toiseksi Euroviisuissa lauantaina. Suomen edustaja keräsi yleisöäänestyksessä lähes historialliset pisteet, mutta Ruotsin edustaja Loreen voitti viisut lopulta tuomariäänten turvin.

Vantaa aikoo juhlistaa omaa poikaansa näyttävällä tavalla. Kaupunkiin suunnitellaan Käärijä-aiheista muraalia. Itä-Vantaalle teetettävän seinämaalauksen tarkka sijainti ja muut yksityiskohdat selviävät myöhemmin.

– Olipa hieno saavutus! Käärijä sai 18 maasta täydet yleisöäänet. Ruotsi ei saanut mistään täysiä 12 pistettä yleisöäänestyksessä. Ammattituomarit pudottivat Käärijän, mutta yleisö ja Vantaa rakasti, kertoo kaupunginjohtaja Ritva Viljanen tiedotteessa.

Vantaan kaupunki kiitteli Käärijää kotikaupunkinsa ja vantaalaisuuden esiin tuomisesta koko maailman tietoisuuteen. Käärijän toiveesta viisumenestystä ei juhlita maanantaina 15. toukokuuta Vantaan päivän konsertin yhteydessä, sillä artisti on nyt ansaitun levon tarpeessa.