Äitienpäivän jännitysnäytelmä: Puuhun juuttunut karhu pelastettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Michiganissa seurattiin äitienpäivänä melkoista jännitysnäytelmää. Traverse Cityssa sijaitsevaan puuhun oli kiivennyt karhu, joka ei vaikuttanut pääsevän alas omin voimin. Paikallisten viranomaisten tehtäväksi jäi selvittää, kuinka eläin saataisiin turvallisesti alas.

Viranomaiset saivat ilmoituksen lehtipuussa nähdystä karhusta jo aamusta. Paikalliset ihmiset olivat kerrätyneet katselemaan puuhun jumiin jäänyttä 160-kiloista karhua. Paikallinen Ashlea Walter toi kotoaan patjoja, jotka aseteltiin puun alle.

Villieläinasiantuntijat ampuivat karhua yhteensä neljällä tainnutusnuolella. Lopulta eläin vaipui uneen ja putosi alas. Patjat pehmensivät sen laskua.

– Karhut ovat vahvoja eläimiä. Ne viettävät luonnollisesti paljon aikaa puissa, ja niille tapahtuu luonnossakin vahinkoja. Karhut kestävät putoamisia hyvin, villieläinbiologi Steve Griffith kuvaili Associated Press -uutistoimistolle.

Eläinlääkäri tarkisti karhun voinnin putoamisen jälkeen. Tämän jälkeen eläin toimitettiin takaisin luontoon.