Näin Martha Stewart valmistautui uimapukukuvauksiin – jätti kaksi asiaa ruokavaliosta

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sports Illustrated -lehti julkaisee vuosittain tunnetun uimapukunumeronsa. Erikoisnumerosta on tapana julkaista useampi versio, jonka kansikuvissa nähdään eri viihdemaailman tähtiä. Tänä vuonna kansissa poseeraavat Martha Stewart, Megan Fox, Kim Petras ja Brooks Nader.

Yrittäjänä ja toimittajana tunnettu 81-vuotias Stewart on vanhin Sports Illustratedin uimapukunumeron kannessa nähty malli. Nainen on kertonut People-sivuston mukaan, että hänen ikäiselleen uimapukukuvauksiin osallistuminen oli haaste, mutta Stewartin mielestä hän kuitenkin suoriutui siitä hyvin.

Martha Stewart kertoi myös millaisia valmisteluja hän teki ennen kuvauksia. Stewart halusi tuntea kuvauksissa olonsa hyväksi ja näyttää hänen silmissään parhaimmalta mahdolliselta itseltään. Sen vuoksi nainen olikin päättänyt kuvauksia edeltävät kaksi kuukautta rajoittaa ruokavaliostaan pois pastan ja leivän kokonaan. Sen lisäksi hän kävi Pilateksessa päivittäin ja piti hyvää huolta ihostaan.