Suomen Euroviisun 2024 haku alkaa taas

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Euroviisuhuumasta ja Suomen edustaja Käärijän hopeasijasta koituneesta kohusta on hädin tuskin selvitty. Siitäkin huolimatta alkaa olla jo aika valmistautua Suomen seuraavan euroviisuehdokkaan etsimiseen.

Suomen seuraavaa edustusbiisiä etsitään jälleen ensi vuonna Uuden Musiikin Kilpailussa. Kaikille avoimen laulukilpailun kappalehaku alkaa elokuussa. UMK huomauttaa, että ajankohtaa on tällä kertaa aikaistettu syyskuun alusta elokuun loppuun.

Kappalehaku alkaa 21. elokuuta ja päättyy 24. elokuuta. Hakulomake on avoinna kyseisenä aikana sivustolla yle.fi/umk. UMK24-kilpailun säännöt julkaistaan toukokuun lopulla.

Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa järjestetty UMK korvasi aikaisemman Euroviisukarsinnan. Vaikka viisuedustajan paikkaa ei kilpailussa saisi, voi se lisätä merkittävästi artistin kuuluvuutta ja näkyvyyttä. Näin kävi esimerkiksi Erika Vikmanin ja BESSin tapauksissa.