Oletko unohtanut hakea kansaneläkettä? Kela voi ottaa pian yhteyttä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jopa tuhannet pienituloiset eläkeläiset ovat jättäneet hakematta heille mahdollisesti kuuluvaa kansaneläkettä. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Kela tulee olemaan kyseisiin asiakkaisiin yhteydessä.

Kelan mukaan tuoreessa selvityksessä löytyi jopa 7 066 asiakasta, joilla saattaa olla oikeus kansaneläkkeeseen pienen työeläkkeen vuoksi. Suurin osa on 65 vuotta täyttäneitä, mutta mukana on myös nuorempia työkyvyttömyyseläkkeen saajia. Kela tulee ottamaan yhteyttä asiakkaisiin mahdollisiin etuuksiin liittyen.

– Yleensä kansaneläke jää hakematta siksi, että ihminen on hakenut työeläkkeen alle 65-vuotiaana. Kansaneläkettä voi kuitenkin saada vanhuuseläkkeenä vasta 65-vuotiaana, joten hakemus jää helposti tekemättä, kertoo etuuspäällikkö Pirjo Raute tiedotteessa.

Kaikilla selvityksessä löytyneillä asiakkailla ei välttämättä ole oikeutta kansaneläkkeeseen muiden eläketulojen vuoksi. Kansaneläkettä voi saada takautuvasti kuuden kuukauden ajalta. Jos kansaneläke myönnetään työttömyysturvan lisäpäivien perusteella, sitä ei voi saada takautuvasti.