Hämmästyttävä löytö uimarannalla – valtava mastodontin hammas

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uimarannassa kävelyllä ollut nainen teki taannoin melkoisen löydön. Hiekasta pilkotti jotain, joka paljastui muinaisen eläimen valtavan kokoiseksi hampaaksi. Löytöä on kuvailtu merkittäväksi.

Jennifer Schuh löysi noin 30 sentin pituisen hampaan Kalifornian Rio Del Mar -uimarannalta. Hän otti löydöstä Facebokissa jakamansa kuvan, josta paikallisen museon asiantuntija Wayne Thompson tunnisti sen mastodontin hampaaksi. Valitettavasti Schuh ei ollut ottanut hammasta mukaansa, eikä hän löytänyt sitä enää jälkikäteen.

Pian Thompson sai AP-uutistoimiston mukaan puhelun Jim Smith -nimiseltä mieheltä. Myös Smith oli ollut lenkillä rannalla ja löytänyt hampaan. Hän näki aihetta käsitelleen uutisen ja otti yhteyttä museoon.

Hammas lahjoitettiin Santa Cruzin luonnontieteelliselle museolle, jossa se oli esillä viikonlopun ajan. Hampaan arvioidaan olevan alle miljoona vuotta vanha, mikä tekisi siitä melko uuden fossiilien standardeilla. Mammutin kaltaisia mastodontteja eli nykyisen Kalifornian alueella noin 5 miljoonaa – 10 000 vuotta sitten.