Katie Price valmis muutokseen – esitteli hiuksensa ilman pidennyksiä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Glamour-malli Katie Price ilmoitti taannoin suru-uutisen ja kertoi, että hänen rakas saksanpaimenkoiransa Blade on menehtynyt. 45-vuotias Price tuntui olevan todella poissa tolaltaan kertoessaan, että hänen paras ystävänsä ja suojelijansa on poissa. Ihmiset ovat kuitenkin ihmetelleet sitä miten tähden hoidossa on viime vuosien aikana kuollut jo seitsemän lemmikkiä.

Ihmiset ovat perustaneet vetoomuksen, jolla kiellettäisiin Katie Pricea omistamasta enää lemmikkejä. Vetoomus on kerännyt jo noin 30.000 allekirjoitusta, mikä on saanut Pricen todella surulliseksi. Nyt nainen on julkaissut hänen Instagram-kanavallaan uuden kuvan, jonka kuvatekstissä hän kertoo rehellisesti tämänhetkisistä kuulumisistaan.

– Joudun käsittelemään sitä, että minua vastaan on aloitettu tutkinta koska ihmiset epäilevät minua siitä, että olisin tarkoituksella tappanut koirani, Katie Price kirjoittaa.

Nainen esitteli kuvassa myös uusia lyhyempiä hiuksiaan. Katie Price kertoi, että nyt on muutoksen aika, minkä vuoksi hän oli päättänyt ottaa kaikki hiuspidennykset irti. Hän elää nykyään sinkkuna pitkän parisuhteen kariuduttua ja miettii jo seuraavaa isoa liikettä elämässään.