Channing Tatum avautui sinkkuisän arjesta: ”Yritän vain selviytyä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä ja tanssija Channing Tatum tunnetaan monista elokuvarooleista, joita varten miehen on tullut treenata vartalonsa huippukuntoon. Magic Mike -elokuvassa Tatum oli kymmenen vuotta naimisissa Jenna Dewanin kanssa, mutta muutama vuosi sitten pariskunta päätti erota.

Channing Tatum ja Jenna Dewan erosivat ystävinä ja ovat kertoneet, että he alkoivat kasvamaan erilleen Everly-tyttären synnyttyä. Perhearki korosti heidän erilaisuuttaan päivittäin, minkä vuoksi heille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin erota. Channing Tatum ja Jenna Dewan ovat sopineet yhteishuoltajuudesta, jonka ansiosta tyttö on paljon myös isänsä kanssa.

Channing Tatum on kokenut sinkkuisän roolin haastavaksi. Hän kommentoi People-sivuston mukaan, että 10-vuotiaan tyttären kanssa hän yrittää päivittäin vain selviytyä. ”En minä tiedä millainen isä minä olen. Yritän vain olla pilaamatta tytärtäni, mutta se luultavasti tapahtuu joka tapauksessa”, 43-vuotias Tatum pohtii.

Channing Tatum on huomannut, että tytär pitää selkeistä rajoista. Kotona noudatetaan sääntöjä, joiden mukaan omat vaatteet aina korjataan lattialta, omat astiat viedään keittiön lavuaariin ja hampaat tulee aina pestä.