Natalie Portman pettämiskohun keskellä – mies jäi kiinni salasuhteesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Israelilais-yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä Natalie Portman on tunnettu hänen monista upeista roolisuorituksistaan. Moni muistaa tähden muun muassa Tähtien sota -elokuvista, Black Swan, Iholla sekä Näin ystävien kesken -elokuvista.

Natalie Portman on ollut 12 vuotta naimisissa tanssijana ja koreografina toimivan Benjamin Millepiedin kanssa. Heillä on myös yhdessä kaksi lasta, 11-vuotias poika Aleph ja kuusivuotias tytär Amalia. Nyt avioliitto on People-sivuston mukaan kriisissä kun 45-vuotias Millepied jäi kiinni pettämisestä.

Benjamin Millepiedillä on kerrottu olleen lyhyt avioliiton ulkopuolinen suhde 25-vuotiaan ilmastoaktivistin kanssa. 41-vuotias Natalie Portman ei kuitenkaan halua erota miehestään suhteen tultua hänen tietoonsa vaan he yrittävät lähipiirin mukaan kaikin tavoin pitää vielä perheensä yhdessä.