Näin suomalaiset söivät viime vuonna – lihan kulutus väheni edelleen

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut suomalaisten ruoankulutukseen liittyviä tilastoja. Niiden perusteella lihan kulutus on Suomessa edellisvuosien tavoin laskussa.

Suomalaiset kuluttivat vuonna 2022 keskimäärin 135 kiloa nestemäisiä maitotuotteita, 77 kiloa lihaa, 85 kiloa viljaa, lähes 15 kiloa kalaa, 11 kiloa kananmunia, 55 kiloa hedelmiä ja 64 kiloa vihanneksia. Edellisvuosien tavoin kauran kulutus pysyi korkeana. Kauraa kului 10,9 kiloa henkeä kohti, lähes yhtä paljon kuin huippuvuonna 2020.

Lihan kulutus laski vuonna 2022 noin kaksi prosenttia edellisvuodesta. Naudanlihan kohdalla laskua oli lähes kahdeksan prosenttia. Sianlihan kulutus pysyi lähes ennallaan.

Pitkään jatkunut siipikarjan kulutuksen kasvu vaikutti viime vuonna pysähtyneen. Sitä kulutettiin noin 28,3 kiloa henkilöä kohti. Tuoreen ja pakastetun kalan kulutus laski selvästi edellisvuodesta, kalasäilykkeiden kulutus puolestaan nousi hieman.

Nestemaitojen kulutus väheni edellisvuodesta yli kuusi prosenttia. Juuston kulutus sen sijaan pysyi ennallaan. Kananmunia kulutettiin vuonna 2022 henkeä kohti noin 0,8 kiloa vähemmän kuin edellisvuonna.