Tyrmäävä tapaus Pinkin keikalla – fani heitti äitinsä tuhkat lavalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaisen poptähti Pinkin keikalla nähtiin taannoin erikoinen tilanne. Yleisössä ollut fani heitti lavalle jotain, mitä moni artisti tukin odottaisi saavansa eteensä keikan aikana.

Välikohtaus tapahtui Lontoon Hyde Parkisssa järjestyllä British Summer Time -festivaalilla, jonka pääesiintyjä Pink oli. Neljännen kappaleen aikana laulaja poimi lavalta vaaleaa juauhetta sisältäneen pussin. Hän hämmentyi silminnähden fanin kerrottua, mitä se sisältää.

– Onko tässä äitisi? En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella, Pink hämmästeli lavalla.

Pink siirsi pussin syrjään kaiuttimien taakse ja jatkoi Just Like a Pill -kappaleen esittämistä. Tapausta puitiin myöhemmin sosiaalisessa mediassa. Moni piti tuhkien heittämistä lavalle keikan aikana vähintäänkin outona.

Pink tunnetaan muun muassa hiteistään Get the Party Started ja Most Girls. Laulajan tuorein albumi Trustfall julkaistiin helmikuussa 2023.