MTV: Thermacell sisältää hermomyrkkyä – eläintieteilijä kieltäisi käytön

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Erilaisten ympäristössä käytettävien myrkkyjen vaikutuksista tiedetään enemmän vasta vuosien jälkeen. Esimerkkinä glyfosaatti, jota on käytetty rikkakasvien torjuntaan, ja jolla on todettu olevan syöpää aiheuttava. Thermacell-hyttyskarkotin jakaa mielipiteitä, mutta fakta on se, että se sisältää pralletriini-hermomyrkkyä.

MTV:n haastattelema Oulun yliopiston dosentti ja eläinekologi Olli Loukola kieltäisi Thermacellin käytön kokonaan. Loukolan mukaan myrkky ei tapa hyönteisiä, mutta aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi niiden värinäköön tai suunnistuskykyyn. Jos meiltä loppuvat pörriäiset, loppuu meiltä myös ruoka. Ihminen voi ehkäisä hyttysiä myös muilla keinoilla, ja silti kunnioittaa ympäristöä.

Loukola kehottaa ihmisiä ottamaan tutkijoiden varoitukset vakavasti. Kyse ei ole ituhippien höpötyksistä, vaan todellisuudesta ja siitä, kuinka erilaiset myrkyt vaikuttava ympäristöömme. Tutkijoiden mukaan on typerää levittää luontoon ylimääräisiä kemikaaleja, joiden vaikutuksia ei välttämättä tiedetä pitkällä aikavälillä – edes ihmisille tai kotieläimille. Laitteen vaikutusalue on maahantuojan mukaan noin 20 neliömetriä.