Venäläismies yritti päästä Suomeen – esitti väärennetyn Puolan oleskeluluvan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Rajavartiolaitoksen mukaan venäläisen miehen epäillään syyllistyneen viime sunnuntaina väärennykseen Vaalimaan rajanylityspaikalla. Henkilön maahantulotarkastuksessa esittämä Puolan myöntämä oleskelulupakortti herätti rajatarkastajan epäilykset ja kortille päätettiin tehdä tarkempi asiakirjatutkinta.

– Asiakirjatutkinnassa henkilön esittämä oleskelulupakortti todettiin vääräksi. Esitutkinnassa henkilö kertoi maksaneensa väärästä kortista 1.600 euroa, Rajavartiolaitos paljastaa.

Esitutkinnan aikana selvisi, että venäläinen mies ei toiminut yksin, vaan henkilön Suomessa asuva tuttava on toimittanut väärän oleskelulupakortin hänelle, Venäjälle. Kaakkois-Suomen rajavartiosto tutkii Suomessa asuvan henkilön mahdollista syyllistymistä laittoman maahantulon järjestämiseen.