Etsitkö sitä oikeaa? Nämä 5 tekoa kertovat enemmän kuin sanat

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tänä päivänä ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa ja erilaisia sovelluksia treffien sopimiseen ja uusien ihmisten kohtaamiseen. Moni uskoo, että rakastumiseen vaaditaan tietty määrä kohtaamisia ja ajankulua. Osa ihmisistä uskoo kuitenkin myös rakkauteen ensisilmäyksellä.

Uuteen ihmiseen tutustuessa voi olla toisinaan vaikea kuvitella mitä toinen todella ajattelee. Nyt Poosh-sivusto listasi viisi hyvää merkkiä, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

1. Hän haluaa suunnitella sinun näkemistäsi



Hän tekee sinulle aikaa ja priorisoi menonsa niin, että ehtii tapaamaan sinut pian uudelleen.

2. Hän kunnioittaa aikaasi



Hän kunnioittaa sinunkin aikataulujasi ja sovittuja menojasi ja on valmis joustamaan mikäli hänen ehdottamansa päivä ei sovi sinulle.

3. Hän haluaa tietää sinusta lisää



Hän kyselee sinulta asioita ja haluaa todella tutustua sinuun.

4. Hän ei tuomitse sinua



Kun jaat hänen kanssaan asioita, joista koet epävarmuutta, hän ei tuomitse sinua vaan ymmärtää ja haluaa olla sinun puolellasi.

5. Hän haluaa samoja asioita kuin sinä



Hän tavoittelee elämässään samanlaisia asioita kuin sinä ja on kanssasi samanlaisessa elämäntilanteessa.