Barbie nousemassa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Barbie-elokuva on noussut valtavaksi menestykseksi niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Greta Gerwigin ohjaama ja Margot Robbien tähdittämä elokuva on kovaa vauhtia nousemassa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa.

Barbie keräsi Suomessa toisena viikonloppunaan 73 865 katsojaa. Katsojia oli reilut viisi prosenttia enemmän kuin ensi-iltaviikonloppuna. Tilanne on harvinaislaatuinen, sillä tyypillisesti isojen elokuvatapausten katsojamäärät laskevat ensi-iltaviikonlopun jälkeen.

Suomen elokuvasäätiön mukaan yhteensä lähes 235 000 katsojaa kerännyt Barbie on noussut vuoden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi. Se on saavuttamassa listan ensimmäisen sijan vielä tämän viikon aikana. Vuoden katsotuimman elokuvan ykkossijalla on oistaiseksi The Super Mario Bros. Movie 278 993 katsojalla.

Barbien perässä viikonlopun katsotuimpien elokuvien toisella sijalla jatkaa Christopher Nolanin Oppenheimer 43 783 katsojalla. Myös sen ensimmäisen kymmenen päivän tulos on selkeästi parempi, kuin yhdenkään koronan jälkeisen ensi-illan tulos 007 No Time to Die ja Barbie -elokuvia lukuunottamatta.