Kolmevuotias puri kissanpentua – lemmikki selvisi säikähdyksellä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Villi kissa oli tehnyt pennut erään omakotitalon kuistin alle. Eräänä päivänä perheenäiti löysi kolmevuotiaan poikansa leikkimästä pentujen luota. Pieni poika oli puristanut kissanpentua niin kovasti ja niin pitkään, että se oli lakannut hengittämästä.

Äiti oli elvyttänyt pentua ja soittanut eläintenpelastusnumeroon. Pentu oli noudettu ja se oli niin huonossa kunnossa, että hoitajat olivat arvelleet ettei pieni kissanpoika tulisi selviämään. Toisin kuitenkin kävi.

Vähitellen kissa alkoi avaamaan silmiään neljän päivän hoidon jälkeen. Se sai pieniä kohtauksia, jotka johtuivat hapenpuutteen vuoksi syntyneestä aivovammasta ja aivojen turpoamisesta. Kohtaukset kuitenkin vähenivät päivä päivältä ja kissanpennulle alkoi ruoka maistumaan. Silloin hoitajat todella tiesivät, että eläin tulisi selviämään koettelemuksestaan.

Kissan motoristen taitojen kehittyminen viivästyi. Se oppi aluksi kävelemään takaperin ennen kuin se oppi ottamaan askeleita eteenpäin. Pentu kuitenkin selvisi vastoi kaikkia odotuksia. Pentua hoitanut nainen haluaakin muistuttaa tämän tapauksen saattelemana kaikkia vanhempia siitä, että pienet lapset ja pienet eläimet eivät ole hyvä yhdistelmä. Pikkulapsia tulisi valvoa aina kun he ovat eläinten lähellä.