Julia Fox kärsii OCD:stä – lievittää oireita kannabiksella

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Julia Fox nousi hetkessä kuuluisuuteen oltuaan viisi viikkoa kestäneessä pikaromanssissa räppäri Kanye Westin kanssa. Hän sai nopeasti pyrkyrin maineen, koska hänet tunnetaan armottomana Kardashianit-sarjan fanina. Hän itse on sanonut viihtyneensä aina rikkaiden miesten seurassa, eikä Kanye West tee poikkeusta.

Näyttelijätär kertoi taannoin kärsivänsä pakko-oireisesta häiriöstä, eli OCD:stä. Lisäksi hänellä on diagnosoitu ADHD. Nainen kertoo käyttävänsä kannabista pakko-oireista käyttäytymistä hillitäkseen. Hän muun muassa laskee sanojen kirjaimia päässään.

– Pilven polttaminen hiljentää OCD:tä, mutta se ei auta ADHD:n tuottavuusongelmaan. Huh, se on aivan liikaa, nainen myöntää.

Julia Foxilla on pieni poika Valentino yksityislentäjänä työskentelevän, entisen aviomiehensä Peter Artemievin kanssa. Artisti Kanye West ja näyttelijä Julia Fox eivät seurustelleet vakavasti. Syynä oli Westin kiireinen aikataulu Donda 2 -albuminsa kanssa. Julia Fox kertoo pikasuhteen nollanneen hänen elämänsä loistavasti.

@juliafox Replying to @auroriborealis ♬ original sound – Julia fox