Kesäkelit jatkuvat viimein? Ennuste lupaa hyvää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuluva viikko alkoi vaihtelevassa säässä. Alkuviikkoon mahtui niin myrskypuuskia, ukkosta kuin 30 asteen lämpötilojakin. Tuoreiden ennusteiden valossa lähipäivien sään pitäisi sujua kesäisissä merkeissä.

Sekä Ilmatieteen laitoksen että Forecan sääkartoilla Suomeen luvataan viikonlopulle 20 asteen tienoilla olevia lämpötiloja. Etelässä voidaan päästä lähelle hellelukemia. Toisaalta paikalliset sateetkin ovat edelleen mahdollisia.

Helsingin Sanomien mukaan myös 14. elokuuta alkavalle viikolle ennustetaan lämmintä, jopa helteistä säätä. Tämänhetkisen ennusteen mukaan sää voi pysytellä lämpimänä viikon puoliväliin tai jopa loppuviikolle saakka. Forecan meteorologi Ilkka Alanko kuitenkin toteaa lehdelle, että jossain päin maata on aina epävakaista ja kuurosateita liikkeellä.

Kuukausiennusteen mukaan elokuu jatkuisi hieman tavanomaista lämpimämmissä, joskin myös tavanomaista sateisemmissa merkeissä. Säässä voi tosin tapahtua arvaamattomiakin käänteitä, kuten tänä kesänä on saatu huomata.