Finnairin matkustajamäärä ylitti miljoonan – ensi kertaa koronapandemian jälkeen

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lentoyhtiö Finnairin matkustajamäärä oli heinäkuussa yli miljoona. Yhtiö kertoo tiedotteessaan rikkoneensa rajapyykin kuukausittaisessa matkustajamäärässä ensi kertaa sitten helmikuun 2020.

Finnair kuljetti heinäkuussa yhteensä 1 062 500 matkustaa. Määrä oli 6,3 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2022 ja 6,5 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa 2023. Luvut eivät ole täysin vertailukepoisia, sillä kesäkuussa oli yksi päivä vähemmän kuin heinäkuussa.

Finnairin mukaan erityisesti Aasian-lentoliikenne oli heinäkuussa vilkasta, ja se kasvoi vertailukaudesta 64,2 prosenttia. Pohjois-Amerikan liikenteessä matkustajamäärät puolestaan pienenivät 45,3 prosenttia.

– Heinäkuun matkustajaliikenneluvut paranivat vertailukaudesta koronapandemian vaikutusten pääosin väistyttyä, sillä Venäjän ilmatila oli jo vertailukaudella suljettuna. Venäjän ilmatilan sulun negatiivinen vaikutus näkyi katsauskaudella kuitenkin erityisesti Aasian-matkustajaliikenneluvuissa pandemiaa edeltäviin lukuihin verrattuna, Finnairin tiedotteessa kerrottiin.