Automurtoja jo yli 20 päivässä – näin vältyt niiltä itse

Autot · Tim Isokivi

Automurtojen määrä kasvoi viime vuonna lähes 10 prosenttia edellisvuodesta, kertoo vakuutusyhtiö Fennia tiedotteessaan. Tilastokeskuksen tietojen perusteella autoihin murtauduttiin viime vuonna yli 9 000 kertaa, mikä oli 800 enemmän kuin vuonna 2022.

Automurtoja tapahtuu keskimäärin yli 20 päivässä. Fennian ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalveluiden johtaja Mikkö Pöyhösen mukaan määrään vaikuttaa muun muassa autojen varusteiden arvokkuus. Lisäksi ihmiset jättävät arvotavaroita esille ajoneuvoihin.

Eniten automurtoja tehdään kesällä ja alkusyksystä. Iso osa murto- ja varkausvahingoista kohdistuu Pöhösen mukaan yritysten ajoneuvoihin. Pitkällä aikavälillä automurrot ovat kuitenkin tilastojen perusteella vähentyneet.

Helposti kalliiksi tulevilta automurroilta kehotetaan suojautumaan varautumalla niihin etukäteen. Automurroissa kuluja ei aiheuta pelkästään anastettu omaisuus, vaan myös mahdolliset vauriot.

Vinkit automurtojen ehkäisyyn ja selvitykseen:

  • Lukitse auto aina, kun poistut sen luota. Varkaustapauksissa korvauksen edellytyksenä on, että ajoneuvo on ollut lukittuna tai lukitussa tilassa.
  • Parkkeeraa auto mahdollisuuksien mukaan paikkaan, johon on näkyvyys ympärillä olevista taloista tai joka on hyvin valaistu.
  • Älä säilytä arvokasta omaisuutta autossa, äläkä jätä mitään varastettavaa autoon niin, että se on näkyvillä.
  • Jos joudut automurron kohteeksi, ota kuvat tapahtumapaikasta ja autosta. Kirjaa ylös, mitä on viety. Tee aina murrosta ilmoitus poliisille.
  • Älä liitä autonavaimeen avaimenperää, josta käy ilmi auton merkki, rekisterinumero tai muita tietoja autosta.
  • Autonavainten kanssa samassa avainnipussa ei tule säilyttää esimerkiksi toisen auton vara-avainta tai kotiavainta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.