Itä-Uudenmaan poliisi varoittaa asuntomurroista – epäilty liikkuu päiväsaikaan

Koti & Asuminen Ohhoh! · Tim Isokivi

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut vähän ajan sisällä 16 ilmoitusta asuntomurroista. Omakotitaloihin kohdistuneet murrot on tehty pääasiassa päiväsaikaan. Murtoja on tapahtunut muun muassa Järvenpäässä, Tuusulassa, Hyvinkäällä ja Porvoossa. Murrot sijoittuvat ajalle 6.-20. syyskuuta.

– Varkaan matkaan on lähtenyt koruja, käteistä rahaa ja muuta helposti poiskuljetettavaa omaisuutta. Osassa asuntomurroista on havaintoja hoikkarakenteisesta, noin 170 cm pitkästä miehestä, jolla on tumma parta ja tummat lyhyet hiukset. Mies liikkuu polkupyörällä ja hänellä on reppu selässään, rikoskomisari Lauri Rantalainen kertoo tiedotteessa.

Omakotitaloihin on päästy sisään esimerkiksi rikkomalla ovi tai ikkuna, avoimen tuuletusluukun kautta tai vääntämällä parvekkeen ovi tai ikkuna auki. Rantalainen muistuttaa huolehtimaan, että kodin ulko-ovissa on kunnollinen lukko.

Myös hälytyslaitteilla ja vakuutusyhtiön hyväksymällä varmuuslukolla voi suojata kotia. Loma-aikana naapuria tai ystävää voi pyytää pitämään asuntoa silmällä. Poliisin on pyyänyt vihjeitö epäillyn tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi. Ne voi lähettää sähköpostiosoitteeseen ryr.ita-uusimaa@poliisi.fi