Headhunterz lopettaa keikkailun – esiintyy Suomessa vielä kerran

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hollantilainen DJ ja tuottaja Headhunterz opettaa esiintymisen ja kiertämisen keskittyäkseen ensisijaisesti musiikin tuotantoon. Hardstyle-genren musiikkia esittävä artisti saapuu Helsingin Jäähallin Black Boxiin perjantaina 15. joulukuuta.

Headhunterz nousee esiintymislavoille viimeistä kertaa tänä vuonna. Oikealta nimeltään Willem Rebergen on yksi genrensä merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista artisteista. Hän on esiintynyt ympäri maailmaa 15 vuoden ajan. Headhunterz keskittyy jatkossa studio-elämään oman fyysisen ja henkisen terveytensä nimissä.

Headhunterzilta on tulossa tänä vuonna uusi EP, jonka ensimmäinen single The Flame Inside julkaistiin 15. syyskuuta. Headhunterzin lisäksi tapahtumassa tullaan näkemään hardstyle piireissä arvostetut artistit Wildstylez, DJ Isaac ja Aftershock. Tapahtuman järjestäjänä toimii Weekend Festival.