Skandaali koulussa – opettaja synnytti lapsen 17-vuotiaalle oppilaalle

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Entistä Yhdysvaltojen Louisianassa työskennellyttä yläkoulun opettajaa syytetään lapsen saamisesta 17-vuotiaan oppilaan kanssa. Opettajaa syytetään nyt raiskauksesta.

Loranger Middle Schoolin entinen opettaja, 33-vuotias Morgan Freche, on ollut poliisien mielenkiinnonkohteena kahden vuoden ajan. Syynä ovat juorut, joiden mukaan Frenche olisi harrastanut seksiä yhden oppilaansa kanssa, tullut raskaaksi ja synnyttänyt pojalle lapsen. Nainen otettiin lopulta kiinni kaksi vuotta kestäneen tutkinnan päätteeksi.

Sheriffin toimisto sanoi, että osasto tutkii edelleen Frecheä kohtaan esitettyjä syytöksiä. Koulu on kommentoinut tilanteen olevan järkyttävä ja tuomitsevan entisen opettajansa käytöksen. Opettaja ei ole kommentoinut rikosepäilyjä julkisesti, WBRZ uutisoi.