Tyga nakuili somessa – esitteli paljaita pakaroitaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Räppäri Tyga on ollut viime aikoina uutisotsikoissa musiikin sijaan lähinnä rakkauselämänsä vuoksi. 33-vuotias Tyga seurusteli 39-vuotiaan Avril Lavignen kanssa muutaman kuukauden ajan. Eron jälkeen pariskunta palasi yhteen vielä kerran, mutta erosi pian uudelleen.

Tällä hetkellä Tyga on sinkku ja näyttää nauttivan elämästään muun muassa nakuilemalla hiekkarannoilla. Tyga kohahdutti Instagram-kanavallaan julkaisemalla sarjan kuvia, joista viimeisessä mies esittelee tatuoituja paljaita pakaroitaan kameralle ja kävelee kauniilla meren rannalla.

Hiljattain uutisoitiin, että Tyga hakee yksinhuoltajuutta hänen ja Blac Chynan kymmenenvuotiaalle pojalleen. Blac Chyna pyysi lisää tapaamisia ja avoimuutta King Cairon kasvatukseen. Tyga haluaa lapsensa äidin saavan tapaamisoikeuden viikonloppuisin. Hän pyytää myös naista anomaan kirjallisen luvan, jos äiti haluaa viedä heidän poikansa tietyn alueen ulkopuolelle. Tyga myös vaatii, että he säilyttävät jo aiemmin asettamansa loma-aikataulun.

PÄIVITYS: Tyga on sittemmin muokannut päivitystään ja poistanut pakarakuvan.