Ravintolassa puhkesi täysi kaaos – peura ryntäsi sisälle

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lounastunti sai taannoin rajun käänteen vilkkaassa yhdysvaltalaisravintolassa. Sisälle ilmestyi yllättäen vauhkona ollut peura. Välikohtaus tallentui viraalina levinneeksi videoksi.

Peura hyppäsi Wisconsinin Beloitissa sijaitsevaan Noodles & Company- ravintolaan ikkunan läpi. Välikohtaus tapahtui hieman ennen puoltapäivää, jolloin ravintola oli kiireisimmillään. Peuran ilmestyminen sisälle aiheutti kaaoksen asiakkaiden rynnätessä pois eläimen tieltä.

Peura juoksi asiakastiloista ravintolan keittiöön. Associated Press -uutistoimiston mukaan eläin poistui lopulta työntekijän avaamasta takaovesta. Tilanteesta ei koitunut henkilövahinkoja.

Ravintola avasi ovensa myöhemmin perusteellisen siivouksen jälkeen. Ravintolassa tarjoiltiin myöhemmin tapaukseen liittyvää 2 Buck Mac & Cheese annosta. Buck-sanalla voi viitata sekä dollariin että peuraurokseen.