Tässä lähiviikkojen sääennuste – marraskuu alkaa hyytävästi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Syyskuun lämmöt vaihtuivat lokakuussa nopeasti kylmiksi syyskeleiksi. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen tuoreen kuukausiennusteen mukaan myös marraskuu alkaa hyisissä merkeissä.

Kuukausiennusteen mukaan 30. lokakuuta alkavan viikon keskilämpötilat ovat Suomessa 2-4 astetta keskimääräistä kylmempiä. Myös sateita tulee suuressa osassa maata keskimääräistä enemmän. Forecan meteorologi Joanna Rinteen mukaan lämpötilat ja mahdolliset sateet tarkentuvat lähempänä.

– Sateiden olomuodot eri puolilla maata riippuvat siitä, mihin suuntaan ennusteet kehittyvät, Rinne kertoo Forecan sääblogissa.

Myös 6. marraskuuta alkava viikko on ennusteen mukaan Suomessa laajalti keskimääräistä kylmempi. Aivan etelässä lukemat voivat olla lähempänä keskiarvoa. Kylmät säät jatkuvat sekä Suomessa että Fennoskandiassa laajemmin.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan 13. ja 20. marraskuuta alkavilla viikoilla lämpötilat olisivat lähempänä keskimääräisiä lukemia. Jälkimmäisellä viikolla voi olla jopa hieman tavanomaista lämpimämpää.