Nyt on kesäkurpitsalla kokoa – yli 2,5 metriä pitkä

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen puutarhaharrastaja on noussut otsikoihin erityispitkän kesäkurpitsansa ansiosta. Ontariossa asuvan Henry D’Angelan kasvattama vihannes on hurjat 2,56 metriä pitkä.

D’Angelan kesäkurpitsa saattaa hyvinkin olla maailman pisin. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan tämänhetkinen virallinen ennätys kuuluu Giovanni Batista Scozzafavan niin ikään Kanadassa vuonna 2014 kasvattamalle kesäkurpitsalle. Sen pituudeksi mitattiin 2,52 metriä.

– Tavoitteenani ei ollut kasvattaa pisintä kesäkurpitsaa. Se vain sattui olemaan alueella, jossa en ollut kasvattanut mitään aikaisemmin. Multa teki sille hyvää, D’Angela kuvaili ThoroldToday-lehdelle.

Kanadalaismies kertoo kasvattaneensa kesäkurpitsoja yli vuosikymmenen ajan. D’Angela yllättyi aikoinaan vihannesten kasvusta palattuaan perheensä kanssa lomamatkalla. Kesäkurpitsat olivat kasvaneet hurjalla tahdilla sinä aikana, ja perhe voitti suurimman kesäkurpitsan palkinnon paikallisessa kilpailussa.