Britney Spearsin muistelmista halutaan elokuva tai televisiosarja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Britney Spearsin muistelmakirja Nainen minussa on noussut odotetusti jättimenestykseksi. Kirjaa myytiin pelkästään Yhdysvalloissa 1,1 miljoonaa kappaletta ensimmäisen viikon aikana. Luku kattaa ennakkotilaukset, painetun version, e-kirjan ja äänikirjan.

Luonnollisesti menestyskirjan pohjalta halutaan tehdä myös elokuva tai tv-sarja. Deadline-sivuston mukaan tuotantoyhtiöt ovat jo käyneet tarjouskilpailua kirjan oikeuksista. Britney Spearsin edesottamuksista on jo tehty kaksikin dokumenttielokuvaa.

Nainen minussa -kirjassa Britney Spears kertoo tarinansa omin sanoin. Poptähti teki kirjassa lukuisia runsaasti huomiota saaneita, ennenkuulumattomia paljastuksia. Kirja ilmestyi sekä Yhdysvalloissa että Suomessa 24. lokakuuta.