Lasten vaatteita vedetty myynnistä kuristumisvaaran vuoksi

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Pienten lasten vaatteissa ei saa olla kiristysnyörejä kaulan alueella tai hupussa, koska ne aiheuttavat kiinnijuuttumis- ja kuristumisvaaraa. Vaara voi aiheutua tilanteissa, joissa naru tai nyöri tarttuu kiinni esimerkiksi kiipeilytelineeseen, hiihtohissiin, bussin ja hissien ovien väliin tai liukuportaisiin. Ohjeistus koskee kaikkia alle 134 senttimetrisiä vaatteita.

Kuluttajat, jotka ovat ostaneet lapsille vaatteita, joissa on nauhoja tai kiristysnyörejä hupun ja kaulan alueella, voivat poistaa narut tai nyörit vaatteista itse. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo vaatteille asetettuja määräyksiä ja tänä vuonna markkinoilta on poistettu lukuisia vaaraa aiheuttavia lastenvaatteita.

– Vaarallisia lastenvaatteita on myyty esimerkiksi HobbyHall.fi-verkkokauppa-alustalla sekä Kukuti Oy:n kivijalka- ja verkkokaupassa. Myyjinä on ollut useita eri yrityksiä. Näissä vaatteissa on ollut hupun tai kaulan alueella naruja tai nyörejä, jotka voivat aiheuttaa lapselle kuristumisvaaran, Tukes kertoo.