Sylvie Meis kiipesi palmuun kameran edessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nykyisin kansainvälistä huomiota osakseen saava entinen jalkapallovaimo, juontaja ja malli Sylvie Meis käytti julkisuudessa vielä jokunen vuosi sitten ex-miehensä Van der Vaartin sukunimeä, mutta on sittemmin ottanut käyttöön alkuperäisen sukunimensä. Viime vuosina Meis on ollut tähti lähinnä sosiaalisessa mediassa.

Tällä kertaa Sylvie on viettänyt näyttävästi aurinkolomaa ja nautiskellut olostaan rannalla biksuissa. Kameran edessä hän intoutui myös kiipeämään samassa asussa palmuun roikkumaan.

Sylvie Meis, entinen Sylvie van der Vaart, on työskennellyt mallintöidensä ohella Fox Kids ja TMF -televisiokanavilla. Hänet valittiin vuonna 2003 Hollannin seksikkäimmäksi naiseksi. Neitokainen oli aiemmin tunnetuksi futisvaimona, sillä hän oli aiemmin naimisissa jalkapalloilija Rafael van der Vaartin kanssa.