Tokmanni paljasti: Nämä tuotteet ovat joulun lahjahittejä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jokaisen perheen jouluperinteet ovat omanlaisensa. Joissakin perheissä annetaan jokaiselle lahjaksi yksi kirja, toiset antavat lahjakortteja ja kolmas kerää paketteihin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Tavaratalo Tokmanni kertoo, että heiltä ostetaan lahjaksi eniten jättikokoisia pehmoleluja, aikuisten LEGO-settejä, nappikuulokkeita ja palapelejä.

Asiakkaat ovat löytäneet Tokmannin hyllyiltä myös esimerkiksi sähkökäyttöiset lämpöpeitot, joiden myynti on kasvanut 125 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Toisin sanoen moni vilukissa voi odottaa pukinkontista lahjaksi sähköllä lämmitettävää peittoa. Peiton voi panna myös sänkyyn lakanan alle.

Pehmeistä paketeista avautuu yleensä kotoiluvaatteita, kuten villasukkia ja pyjamia. Oloasut ovat suosittuja, ja niiden myynti kasvaa joulun alla yli 80 prosenttia. Palapelit ovat myös suosittuja, koska niiden parissa saa ajan kulumaan joulun välipäivinä koko perheen voimin. Talviurheiluvälineet ovat lähes yhtä suosittuja, tosin niitä voi ostaa myös käytettynä ja kierrätettynä tai vasta joulun jälkeen alennusmyynneistä.