Quentin Tarantino työstää parhaillaan viimeistä elokuvaansa. Tulevassa The Movie Critic -elokuvassa nähdään ainakin yksi ohjaajan luottonäyttelijöistä. Deadline-sivuston mukaan mukana on nimittäin Brad Pitt.
Brad Pitt on näytellyt aikaisemmin Tarantinon ohjaamissa Kunniattomat paskiaiset ja Once Upon a Time in Hollywood -elokuvissa. Pittin roolista tulevassa elokuvassa ei ole toistaiseksi annettu enempää tietoa. Tarantino on kuitenkin kertonut tosielämän inspiroiman elokuvan kertovan elokuvakriitikosta, joka kirjoitti arvosteluja pornolehteen 1970-luvulla.
The Movie Critic -elokuvan levittäjänä toimii Sony Pictures ja tuottaja Stacey Sher. Elokuvan ensi-iltaa kaavaillaan vuodelle 2025. Elokuva tulee näillä näkymin olemaan Tarantinon viimeinen ohjaustyö elokuvien piirissä, joskin hän on vihjannut saattavansa ohjata tulevaisuudessa tv-sarjoja ja näytelmiä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Brad Pitt, Quentin Tarantino tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.