Amanda Holden ei piilotellut somevideolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälisesti suuren suosion saaneen Britain’s Got Talent -kilpailun tuomarina pitkään toiminut brittikaunotar Amanda Holden tuli alunperin tunnetuksi television saippuasarjojen tähtenä, minkä jälkeen ura eteni lopulta miestenlehtien sivuille. Amanda on ollut viime aikoina varsin aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa.

Nyt Holden on poseerannut tuoreella somevideollaan pitkässä vihreässä mekossa, jossa hän käyskentelee toimistolla viettämässä kansainvälistä onnellisuuspäivää. Samalla hän poseeraa – tuskin sattumalta – samassa asussa myös niin sanotusti pitkät päällä, eikä se jäänyt hänen seuraajiltaan huomaamatta.

Miehensä Chris Hughesin ja tytärtensä Alexan ja Hollien kanssa ympäri maailmaa matkaileva Amanda täytti taannoin 53 vuotta ja päätti riisuuntua alastomaksi upeissa maisemissa. Holden on ikäisekseen huippukunnossa, mikä on tietenkin huomattu jo aiemminkin niin julkkisjuhlien kuin aurinkorantojen kuvissa.