Kasvukausi myöhässä aikataulusta – takatalvi syynä

Ruoka · Tim Isokivi

Huhtikuun talvisilla säillä on ollut vaikutuksia kasvukauden etenemiseen. ProAgrian tiedotteen mukaan kevään etenemistä ovat hidastaneet niin kylmät ilmat kuin yöpakkasetkin. Yöpakkasia ennustettiin vielä huhtikuun lopullekin.

ProAgrian mukaan Peltotyöt voivat käynnistyä nopeasti säätilan lämpenemisen myötä. Pohjoisessa lunta on vielä runsaasti. Esimerkiksi eteläiseen Suomeen on kuitenkin jo ennustettu keväisempiä säitä.

– Kasvukausi on hieman myöhässä aikataulusta, mutta jos säätila lämpenee nopeasti, niin pellot kuivuvat nopeasti kylvökuntoon. Yöpakkasten aikaan kannattaa hyödyntää peltojen parempaa kantavuutta syysviljojen lannoituksessa, kertoo ProAgrian tiedotteessa kasvituotannon toimialapäällikkö Juha-Matti Toppari.

Syysviljojen kunto on toistaiseksi epäselvä. Ainakin kumina ja ruis näyttävät kuitenkin selvinneen talvesta kohtalaisen hyvin. ProAgria Keskusten liitto julkaisee kevään aikana valtakunnallisia kasvutilannetiedotteita.